Puolet elämästä?

 

Hei taas pitkästä aikaa!

Aikaa on vierähtänyt ja tehnyt tepposensa. En ole oikeasti 100% varma olenko nukkeillut puolet elämästäni vai en, mutta siltä tää ainakin tuntuu. Täytin marraskuussa 28 vuotta ja poden jo nyt muistinmenetystä... Myös näin loppuvuodesta syntyneenä, mulla menee oikeasti välillä sekaisin, minä vuonna oon ollut minkäkin ikäinen, kun tuntuu et oon aina vuoden jäljessä omissa ajatuksissani. 

Minulla on muistikuva nukkeilun aiheuttamasta innostuksesta ja se menee lukion ekalle vuosiluokalle, kun muistan lukeneeni lukion käytävillä Annikan kuvatarinoita minipädilläni. Tuo muistikuva sekoittaa ajatukseni, sillä minulla todella on koneellani todisteita, että Madamen sain 2011 alussa, kun olin vielä yläasteella. 2012 aloitin lukion ja innostuin pullipeista sinä vuonna vielä enemmän ja muistaakseni tuon vuoden jouluna hankittiin Little pullip cornice eli Mia!

Olinpa omistanut Madamen nyt 13 tai 14 vuotta, se tuntuu todella pitkältä ajalta näin nuoren aikuisen näkökulmasta. Olen ollut silloin niin nuori, innostunut vähän kaikesta, mutten siltikään tiennyt mitä oikein haluan tehdä. Ja vaikka nää opiskelu jutut ei tunnu koskaan olevan valmiita, aina voi opiskella lisää tai vaihtaa alaa, niin nuket on kyllä sisukkaasti pysyneet mukana. Nää on just jotain sellaista vastapainoa, mitä välillä tarvitsen epäsäännölliseen elämääni. 

Nää kaksi sisarusta tietää mistä puhun, heidän opiskelumenestyksistä ei voi oikein edes puhua menestyksinä, sekä heilläkin on niin epäsäännöllinen elämä kuin voi olla.

Mä en oikein tiedä mikä tämän postauksen pointti oikein on. Halusin lähinnä tulla fiilistelemään nukkeja, nukkeilua ja ajan kulumista näiden kanssa. Se miten nää nuket on pysynyt mun mukana sekä rakkaana harrastuksena että tapana luoda jotain ihan omaa päänsisäistä maailmaa, on tuonut niin paljon mun elämään sisältöä. Ja vaikka välillä onkin hieman taukoa nukkeilusta, silloin oon muiden asioiden äärellä, mutta se ei tarkoita, etten aina palaisi näiden äärelle. Oonhan jakanut Madamen kanssa aikaani jo niin pitkään, että hän tuntuu miltei omaavansa ihan oman persoonallisuutensa. Kuten toki kaikki muutkin nuket, varsinkin tarinoiden myötä nää alkaa elämään ihan omaa elämäänsä. Madame tulee vain aina olemaan se eka nukke, mikä hänestä tekee todella rakkaan!<3 

Yksi tarina, jota oon kirjoitellut paljon viime aikoina, on Lumin tarina. Tarina itsessään säilyy varmaan aina mun pöytälaatikossa tiettyjen asioiden takia (k18...), mutta rakastan puhua siitä! Lumin hahmo on muuttunut paljon itsenäisemmäksi ja supliikiksi tapaukseksi. Aluksi ajattelin hänet onnentyttönä ja kultakalastelijana. Britney Spearsin "Lucky" onkin hänen nimikkokappaleensa edelleen ja syystä, mutta ainakin Lumi on saanut enemmän sävyjä ja ihmisiä elämäänsä, joka on ennen ollut aika karu ja yksinäinen. Toki taidekolmikko palaa tarinassa pitkästä aikaa yhteen, silti ihan kivutonta sekään ei ole. Eli siis Madame ja Arietta liittyvät vahvasti tarinaan mukaan, vaikka Lumi on tarinan selkein päähahmo. Vaikka hän käykin Suomessa, Lumin työmaailma on Ranskan mallimaailma (josta en oikeasti teidä mitään, kuvittelen vain!).

Toinen tarina, joka on pyörinyt mielessäni (ei juurikaan edistynyt...), nimikoituu Larin ja Daisyn tapaamiseksi, jota viime vuonna kirjoitinkin tänne blogiin. En ole täysin tyytyväinen siihen, mutta pienellä muokkauksella voisin saada siitä blogi kelpoisen julkaisun. Tarinassa esiintyy vihdoin myös Oliver, jonka nuketin viime vuonna! Kun haaveilemani Isul Gosick tuli minua viime vuonna vastaan, en voinut päästää sitä menemästä! Hän olikin viime vuoden ainoa ostamani nukke, mutta sitä enemmän häntä onkin sitten odotettu!

Puhun aina monista eri tarinoista, mutta samalla ne on yhtä suurta tarinaa kaikkien näiden nukkien ympäröimänä. Siksi olenkin välillä solmussa just siinä, että milloin mikäkin näistä tarinoista on tapahtunut. Tuntuu et kaikki tapahtuisi suunnilleen samaan aikaan, muttei kuitenkaan. Joissain tarinoissa taas oon suunnitellut tarkoituksella todella ison aikahypyn, kuten vaikka Juhanin tarinassa, sillä oon halunnut kirjoittaa hänestä ja hänen elämästään Jannina ilman, että olisin käsitellyt tarinan keskikohtaa lähes ollenkaan. Oon laiska luomaan pakosta sisältöä tarinoihin, tekee mieli hyppiä kohtauksesta toiseen, joihin sit on sitä ideaa ja inspiraatiota!

Janni on kyl aivan Janni tällä hetkellä, vanhasta Juhanista ei ole jäljellä muutakuin samat kulmat ja huulet. Siksi itsellekin tuntuu hassulta puhua Juhanista, kun tää on nyt niin se Janni, joksi Nanna rohkaisi Juhania aina alusta alkaen. Itselleni on vaikea kirjoittaa tällaisesta hahmosta, mutta samalla se on ollut itselleni tärkeä muistutus, että en minä voi ihmistä muuttaa, sillä muutos lähtee aina ihmisestä itsestään.  Ulkoapäin tulevat ajatukset ja uskomukset vaikuttavat kyllä, mutta en mä voi määritellä, milloin kenelläkin on hyvä olla. Janni on muuttunut vaivihkaa tytöksi ja hänellä on nyt parempi olla kuin aikaisemmin. Mä voin joko jäädä Deweyn tavoin itkemään vanhan ystävän perään, tai sit mä voin antaa asian olla. Molempia on tullut harrastettua, niin nukkeilussa kuin omassa elämässä. Se on vaan se tunne, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja näiden asioiden läpikäyminen Jannin kautta helpottaa sit taas omaa oloa? On tää kirjoittaminen kyl tosi jännää. 

Nukkehaaveita ja -hankintoja mulla on toki edelleen mielessä, mutta varsin maltillinen oon nykyään näitä ostaessa. Viime vuonna ostin vain yhden nuken (Isul Gosick) ja sit vaatteita traconista ja muistaakseni myös jostain miitistä? Ainiin, olisko se ollu se TampereKuplii viikko? Näistä tapahtumista jää aina käteen jotain.

Ajankohtaisin hankinta ois varmaan Iisalle obitsu. Hänen oikea kätensä on haperunut irti, enkä juurikaan uskalla koskea häneen saati riisua hänen stock mekkoaan pois. Harmittaa todella paljon, että näitä stock kehoja ei saa oikein mistään, et toi stock mekko mahtuis Iisan päälle uudelleen. Toisaalta, mulla on vain kolme littlee, joilla on obitsu, joten enemmän mulla on säilynyt nää stockeina kuin ois hajonnut. Ja jos Iisa sais stockin, rupeisko sitä kuvaamaan enemmän ja miettimään enemmän hänen hahmoaan siinä tarinassa, mihin olen hänet tunkenut? 

Oih, pitäisi ottaa Iisasta ja Liviasta jokin yhteiskuva, sillä alunperin Iisa ja hänen äitinsä ovat ensimmäiset velhot, jotka Livia tapasi ja tämä on vaikuttanut todella paljon Livian päätökseen opiskella velhoksi, eikä tulla haltiaksi, mihin hänellä olisi ollut jopa paremmat valmiudet. 

Kaikenlaista mielessä koko ajan, ei sitä koskaan tiedä minkä nuken seuraavaksi hankin. Ainoa Grail, jonka osaan nimetä tällä hetkellä on Isul Le Petit Prince, mutta mun on vaikea kuvitella törmääväni siihen tori.fi:ssä. Mutta se ei tarkoita, ettenkö hankkisi jotain nukkea, ainakin noi Pullip Veritas mallit on viime aikoina pomppinut silmille... Ainakin oon sopinut aviomieheni kanssa, että yksi suht hyvä hintainen nukke vuodessa menee vielä opiskelijabudjettiini xD 

Toisaalta, mulla on 32 nukkea + yksi lainanukke, joita en oo nyt pariin kuukauteen kovin aktiivisesti kuvaillut harjoitteluiden takia... ehkä mä ensin taas otan tavoitteeksi ottaa kuvan jokaisesta tänä vuonna, ennen kuin ostan mitään uutta nukkea? Joskus oon tehnyt tällaisen haasteen itselleni instagramin puolella, nyt voisin aloittaa tämän uudelleen ja ehkä jopa tulla tänne blogin puolelle aina kertomaan, miten tuo haaste menee?

Woah, mun piti koko tammikuun ajan muokata näitä Zillan kuvia! Tavallaan tykkäsin näistä kuvista kyl ilman editointia, mutta itselle jäi päähänpinttymä, et mun pitää muokata näitä kuvia, ennenkuin voin julkaista näitä. Onneks nyt tätä blogia tehdessä innostuin muokkailemaan kuvia, niin pääsen vihdoinkin julkaisemaan tämän kuvan! Ei vaan aika ja jaksaminen oo riittänyt ihan kaikkeen täs joulu-tammikuun ajalla, mut toivon, että kyl tää tästä taas kevättä kohden kääntyy voitoksi!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kiitos jos jaksoit lukea mun höpötyksiä tänne asti! <3

Tutustumisia

 

Hei!

Kyselin viime postauksen jälkeen instagramissa, haluaisittko lisää tarinoita ja muutamia innokkaita lukioita siellä vaikuttaa olevan, joten kiitos teille! Inspiroiduin editoimaan hieman omaa tekstiäni, tai siis lähinnä lisäilin ja korjailin lauseita, tehdäkseni ajatuksistani selkeämpiä paperille. 

 Daisyn ja Larin tarinaa olenkin kirjoitellut silloin tällöin ja Docsin kätköissä on jo 20 sivua tekstiä, josta olen hädin tuskin julkaissut viittä sivua tänne. Joten nyt saatte hieman lisää!

Kuvat ei todellakaan ole tänä vuonna otettuja, kaivelen näitä koneen syövereistä, joten on mahdollista et nää kuvat asteikolla 1-4 vuoden takaisia :'D Kunhan vähän saadaan lisää Daisya ja Laria <3

Häkellyin, mutta olin liian liikuttunut ymmärtääkseni, mitä tapahtui. Se oli loppupeleissä yksi pieni pusu huulille, etten edes ehtinyt vastaamaan siihen. Katsoin Lariin ja hän minuun. Olimme yhä lähekkäin, mutta siinä oli hyvä olla. Yllättävän hyvä.

“Jos sun esittäytyminen sai sut tekemään noin, en tiedä pitäisikö minun esittäytyä vai ei”, sanoin Larille ja sain hänet hymyilemään.

“Haluaisin kuulla esittäytymisesi. Jos siis vain haluat”, Lari vastasi, eikä osannut lopettaa hymyään. 

“Okei”, vastasin ja yritin matkia pojan yskäisyä, jonka hän oli tehnyt ennen esittäytymistään. En kuitenkin onnistunut siinä vaan purskahdin nauruun oman yritykseni takia. Lari nauroi myös mukana ja tuntui hyvältä nauraa hänen kanssaan. 

Kesti hetken, että kokosimme itsemme ja pääsin kokeilemaan uudelleen.

“Hei, nimeni on Daisy Veronika Murray. Veljeni kutsuvat minua yhä pikku Veraksi, , se heille suotakoon, mutta pidän enemmän etunimestäni. Olen 23 vuotta ja opiskelen sosionomiksi. Lähdin opiskelemaan alaa, sillä haluan tehdä jotain hyvin ihmisläheistä ja ehkäistä ihmisten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Erityisesti minua on kiinnostanut viime vuodet lastensuojelu ja perhetyö. Ehkä se kertoo jotain minustakin, sillä olen koko ikäni joutunut seuraamaan vanhempiani, jotka tällä hetkellä asuvat eri osoitteissa. Itse asun yhä äidin kanssa, mutta isäni asuu itsekseen. En tiedä miksi he eivät ole virallisesti eronneet, saati palanneet yhteen, vaan kulkevat kahden talon väliä vähintään kerran viikossa. Minä… minua turhauttaa koko tilanne ja se, että haluaisin muuttaa itsekseni, mutta en uskalla jättää äitiä yksin asumaan. Hän on niin erityisherkkä monelle asialle, että minusta tuntuu olevani ainut, joka oikeasti tietää, kuinka hankalaa hänellä oikeasti on”, sanoin.

Lopetettuani, minusta tuntui kuin olin kaikkeni antanut. Halusin avautua samalla mitalla kuin Lari, mutta nyt minusta tuntui, kuin olisin antanut vähän liian ison palan kerralla. Kyse oli sitä paitsi äidistäni, ei minusta. Mikä minä olen äitini asioita kertomaan Larille? Nyt vain toivon, että voin todella luottaa Lariin.

“Ihailen sinua koko ajan enemmän. Uskallat antaa itsesi todella likoon. Minusta tuntuu myös, että haluan tavata äitisi siinä missä sinun tulee tavata siskoni. Se rakkaus, mikä meissä on heille, on jotain aivan mahtavaa. Toivon myös, että jotain sellaista voisi syntyä myös meidän kahden välille”, Lari sanoi enkä voinut uskoa korviani. Siinä missä jotkut kaverit ihmettelevät, miksi asun yhä äitini kanssa, Lari on ihan eri maata. Hän sanoi heti kättelyssä haluavansa tavata hänet! Hän puhuu ja käyttäytyy kuin olisi jo poikaystäväni! Ei kai muuten tytön äitiä haluta tavata?

“Sanoit tuon ihanasti, että tekisi mieli suostua heti. Haluaisin toki tavata Nannan, mutta… tutustumme vasta. Voimmeko mennä päivä kerrallaan ja vähän miettiä, ennenkuin toteutetaan oikeasti mitään?”, ehdotan Larille. 

“Okei, kuulostaa hyvältä. Toivottavasti en kiirehtinyt liikaa, halusin vain osoittaa, että olen tosissani. Haluan tutustua sinuun yhä enemmän” Lari sanoi painokkaasti.

“Ei se mitään. Ihana kun olet suora, vaikka saatkin itsesi kuulostamaan poikaystävältäni. Myönnän, että olen ihastunut sinuun, mutta haluan tutustua sinuun ensin kunnolla. Toivon, että ymmärrät”, selitin toiselle. 

“Okei… mutta et silti vielä halua, että kutsun itseni sun äidin luo? Etkö halua, että sanon läheisille ihmisille, että haluan olla sinun kanssasi? Missä menee raja?” Lari kysyi vakavana.

“En ole vielä valmis viemään sinua äitini luokse. Enkä ole huutelemassa ystävilleni asiasta, varsinkaan Dinalle. Mieluiten haluaisin nähdä sinua kahden kesken, haluan tehdä kanssasi asioita kaksin. Haluan myös kokea, miten pystyn olemaan Dinan ja sinun seurassasi samaan aikaan ilman, että asia tulee ilmi. Se tuntuu hyvältä, että sanot haluavasi olla minun kanssani. Luulen, että pidän tämän asian hetken omanani ja mietin, kenelle edes haluaisin kertoa. Pyydän, että sinäkin harkitset. Tuo pusu oli söpö ele, mutta olisi kiva tarkistaa ensin, ettei kukaan ulkopuolinen näe”, selitin pojalle ja tämä vain katseli minua, vaikka itse demonstroin selittämääni sillä, että tarkistin ympärilleni, ettei kukaan ollut näkemässä seuraavaa. Painoin nimittäin pusun pojan poskelle ja Lari näytti söpön häkeltyneeltä, hän ei todellakaan osannut odottaa sitä tuon selityksen jälkeen. Hän tuijotti minua jälleen hetken ja kasasi jo tottuneella tyylillään hetken omia ajatuksiaan kasaan samalla kun ihastelin hänen kasvoja.

“Okei. Myönnän kyllä, etten halua Dinan tietävän asiasta. Vähän kyllä jännittää, miten tämä tulee menemään, mutta yritän parhaani. En halua tehdä jotain mistä et pidä. On hyvä kun sanoit näistä, sillä olen keltanokka ihastumiseen liittyvissä asioissa. Olen silti onnellinen, että saan olla kanssasi ja sanot mitä haluat ja suunnitellaan yhdessä mitä tehdään ja sanotaan muille. Jos sitä ei olisi, tekisin varmasti jotain typerää”, Lari selitti ja taisin ensimmäistä kertaa todella huomata, kuinka iso ikäero 5 vuotta voi olla. Mutta en halua iän olevan minkäänlainen este. Kyseessä on aivan ihana poika, joka on onnistunut hurmaamaan minut. Toivon vain, etten sano tai tee mitään, mikä sitoisi liikaa poikaa sellaiseksi, mitä hän ei ole. Hän vaikuttaa aika vapaalta menemään ja tekemään mitä haluaa. Hän on tunteellinen ja hänelle tulee varmasti olemaan vaikeaa tunteidensa käsittelyn kanssa. Toivon, etten tukahduta niitä liikaa omalla käytökselläni.

“Kiitos, kun yrität. Ja kyllä minuakin jännittää, se on normaalia. Muista tulla heti minulle sanomaan, jos sinusta tuntuu pahalta. En halua, että rajani satuttavat sinua tai mitään. Haluan vain vielä suojella itseäni… ja meitä molempia. Ei tunteet kehity jos niiden ei anneta olla vapaana. Itse puin tunteitani aina äitini kanssa ja tulen varmasti äidilleni sanomaan, että olen ehkä tavannut jonkun. Jokainen tarvitsee jonkun, jolle kertoa. Toivon vain, että voisimme edetä askel kerrallaan, ettei sitten pudota kovaa ja korkealta”, selitin pojalle.

“Tottakai yritän. Tämä kuulostaa paremmalta kuin hyvältä. Tunnut tietävän paljon tällaisista asioista. Onko sinulle sitten ok, jos kerron asiasta siskolleni? Hän ehkä puhuu paljon, mutta lähinnä itsestään. Ei hän muiden asioista puhu, luotan täysin häneen”, Lari sanoi ja nyökkäsin hänelle hymyillen. Istuimme siinä kalliolla käsikkäin vielä pitkään. 

Kuljin seuraavana aamuna juoksulenkin saman kallion ohi, mutta sillä kertaa poikaa ei näkynyt. Pieni harmitus nousi pintaan, olin toivonut näkeväni hänet täällä. Oliko hän nukahtanut jonnekin muualle? Kiersin puiston ympäri ja jatkoin vielä viereseen kortteliin, jos hän olisi vaikka sattunut asumaan jossain lähellä. Mutta poikaa ei näkynyt ja tunsin jonkinlaista harmituksen tunnetta. Olisi pitänyt pyytää pojan numero, mutta jostain syystä kumpikaan meistä ei muistanut eilen pyytää sitä. Eilisilta meni niin tunteiden vallassa, ettei siinä mitään kännyköitä ajateltu. Lari oli herrasmiehenä saattanut minut kotiini ja olimme suudelleet vielä, ennen kuin erosimme. Vasta omassa huoneessani tajusin katsovani kännykkää, jossa ei ollut mitään tallennettua koko miehestä. Mutta se ei estänyt minua unelmoimasta koko yötä.

Hyppäsin tuttuun bussiin ja kuulin tutun äänen.

”Daisy! Täällä!” Dina huikkasi bussin perältä. Olin laittanut hänelle aikaisemmin viestin, milloin minulla alkaa tunti. Dinalla on melkein aina jotain menoa kaupungilla ja kulkee myös bussilla. 

”Hei, Dina! Mitä sinulla on tänään mielessä?”, kysyin kun saavuin tytön viereen ja nostin ruskean laukun syliini.

”Vähän kaikkea. Tapaan vanhan musiikin opettajani. Hän varmaan yrittää saada mut taas aloittamaan opinnot uudestaan. Sitten käyn katsomassa onko suutari saanut nahkatakkini korjatuksi. Oli myös ajatus käydä lounaalla Nannan kanssa, ethän pahastu?” Dina selitti innoissaan, kuten aina. 

”Kuulostaa hyvältä. Mietinkin kun et suoraan vastannut siihen mun lounas kyselyyn, et onko sulla jotain. Missä te ajattelitte käydä syömässä?”

”Anteeksi, etten jaksanut viestittää asiasta, olin jo bussissa siinä kohtaa. Itse haluaisin Vegoshiin, mutta Nannan tuntien päädymme varmaan Vapianoon”, Dina sanoi.

”Voinko minä tulla mukaan? Mulla on ekan kahden tunnin jälkeen puolentoista tunnin hyppy seuraavaan tuntiin”, kysyin varovaisesti. En halunnut vaikuttaa liian päättäväiseltä, sillä muuten Dina voisi epäillä haluni tutustua Nannaan.

”No jos sinä haluat ja ehdit, voit tulla. Eihän sulla tule liian kiire koululle?” Dina kierteli omituisesti.

”Ehdin kyllä hyvin syömään ja palaamaan koululle, te voitte sitten vielä jatkaa rupattelua. Tiesitkö, että metro on keksitty?” Kysyin ja virnistin toiselle. 

”Selvä sitten, neropatti”, Dina virnisti takaisin.

Ensimmäiset tunnit tuntuivat ikuisuudelta. Vaikka en ollut tavannut Laria aamulla, en jostain syystä malttanut odottaa lounasta Dinan ja Nannan kanssa. Tuntui, että Larin myötä löysin kiinnostuksen myös muihin ihmisiin. Yhtäkkiä halusin vain tutustua todella paljon ihmisiin, jotka liittyivät Larin elämään jollain tapaa. Ennen kaikkea Nannaan, sillä kuten Lari oli sanonut, tämä on hänen rakas siskonsa, joka tulisi aina olemaan Larin matkassa mukana tiiviisti. Itse huomasin haluavani tietää Nannalta, miten voisin tutustua Lariin vielä tiiviimmin. Mutta mitä voisin kysyä Dinan ollessa paikalla? Miten tuon kiinnostukseni esiin, ettei kumpikaan epäile mitään? Miten salaan heiltä orastavan ihastukseni Lariin? Mietin tuon kahden tunnin aikana varmaan enemmän kysymyksiä, kuin oikeastaan opiskelin. 

Kun vihdoin metro pysähtyi rautatieaseman pysäkille, miltei kiisin ylös ja kiipesin askelmat liukuportaissa ihmisten ohi. Päästessäni ulos kaivokadun puolelle, hengähdin ja näin jo torin toisella puolen Vapianon. Se oli niin lähellä, miksi Dina edes epäili, etten ehtisi paikalle? Tämä oli naurettavan lyhyt matka. Kävelin rivakasti torin läpi ja enkä meinannut huomata Nannaa, joka ilmestyi minusta katsottuna vasemmalta suunnalta.

”Daisy? Olethan se sinä! Dinaa ei ole vielä näkynyt, olen hetken kierrellyt toria huvikseni”, Nanna totesi enkä voinut olla hymyilemättä. Nanna on ainoa ihminen, jonka tiedän kiertelevän rautatientoria ihan vain huvikseen. 

”Hauska nähdä sinua, Nanna. No, ainakin on kaunis keli päiväkävelylle, itsekin tykkään lenkkeillä, kuten tänä aamuna” selitin jotain, mitä keksin päästäni. 

”Oikeasti? Nyt vasta sanot, olen yrittänyt kysellä aamulenkki kaveria! Käyn joskus iltaisin parin kaverin kanssa lenkillä, mutta he eivät ole yhtään aamuihmisiä”, Nanna kertoi innoissaan. 

”En koe olevani erityisen aamuihminen, mutta paikat puutuu koulun penkeillä, jos en mene edes pientä reittiä aamulla”, selitin toiselle.

”Pieni lenkki riittää minulle myös, urheilen kuitenkin melkein koko päivän koululla. Ja treenit on kolme kertaa viikossa”, Nanna sanoi.

”Miten jaksat treenata koulusi lisäksi?” Kysyin oikeasti hämmästyneenä.

”Koulussa on enemmän tekniikkaa ja teoriaa. Välillä siellä saa tehdä mitä haluaa, mikä on parasta. Kuvio uinnin treenit on tosi erilaisia ja vedessä paljon helpompi tehdä kuin maan pinnalla. Viikonloput saatan jopa levätä ja kerran kuukauteen käyn hieronnassa”, Nanna selitti.

”…ja tuon kaiken lisäksi pyydät minua lenkkikaveriksi?” Kysyin ihmetellen.

”Miksi ei? Sinä itse mainitsit asiasta ensin. Kävisikö huomenna? Missä päin asut?” Nanna kyseli.

”Espoossa äitini luona”, sanoin.

”Okei, itse asun Lauttasaaressa omassa yksiössäni. Mutta pystyn kyllä kulkemaan Espooseen juosten ja pyörällä hyvin”, Nanna sanoi.

”Normaalit ihmiset kulkisivat bussilla… ja puhut lyhyistä aamulenkeistä ja tuo kuulostaa pidemmältä kuin lyhyeltä”, sanoin rehellisesti mitä ajattelin, koska tajusin etten halunnut esittää mitään parempaa puoliskoa itsestäni vain tehdäkseni vaikutuksen Larin siskoon.

”No, itse tiedän mihin kykenen ja sanon että kykenen kävelemään Espooseen, että pääsen aamulenkille kanssasi. Ymmärrän kyllä jos se kuulostaa hurjalta. Urheilu sattuu olemaan elämäntapani”, Nanna sanoi jotenkin tosi lempeästi. 

”Haluatko numeroni? Jos sovitaan paikka missä nähdään lenkin merkeissä?” Kysyin vilkaisten ympärilleni. En halunnut Dinan näkevän minua vaihtamassa numeroa Nannan kanssa. Onneksi se yksi on aina myöhässä.

Ehdimme juuri tallentamaan numerot ja pistämään kännykät takaisin taskuun, kun Dina lopulta tuli. Menimme sisään ja tilasimme kaikki itsellemme pitsat. Dina otti tuttuun tapaan bravuurinsa kasvispitsan. Nanna otti omaan pitsaansa kanaa, oliivia ja punasipulia. Itse otin tutun kinkku tonnikala pitsani. 

Annoin Dinan ja Nannan puhua enemmän keskenään, heillä oli selvästi puheena jonkin vaatemerkin laatu ja miten Dinalla jokin vaate oli kestänyt vain pari viikkoa, mutta Nannalla pari kuukautta. Lopputulos oli silti yhteinen, että tietty vaatemerkki oli huono, eikä sitä kannattanut ostaa. Itse en tunnistanut koko merkkiä niin en osannut ottaa kantaa aiheeseen. 

”Arvaa mitä Dina? Lari oli taas nukahtanut ulos eilen”, Nanna sanoi ja havahduin täysin kun kuulin Larin nimen.

”Pah, en ylläty enää yhtään, minne kaikkialle se samperin sikiö nukahtelee”, Dina tuhahti hiljempaa.

”Lari vain laittoi viestiä asiasta, et heräsi siihen, että joku oli tullut sen viereen, ja tämä tyyppi paljastui mukavaksi ihmiseksi”, Nanna sanoi hymyillen ja Dinan silmissä kävi kiinnostuksen siemen.

”Mitä? Kuka siitä unikeosta nyt kiinnostuisi?” Dina tuhahti uudestaan.

”Sitä minä tässä pohdin, sillä nimeä Lari ei suostunut paljastamaan”, Nanna totesi ja minä salaa huojennuin. Pelkäsin jo hetken että kuo kaksi sisarusta veisivät minut vielä turmioon.

”Et sinä sitä nimeä keksi asiasta minulle puhumalla. Vai mitä Daisy? Eikö nimettömän ihmisen keksiminen, saati löytäminen tämän kokoisesta kaupungista ole täysin mahdotonta?” Dina jatkoi tuhahdusten sarjaansa.

”Ei kai se mahdotonta ole, mutta todella vaikeaa”, sanoin jotain täyttääkseni hetken hiljaisuuden ja samalla puhuin myös itselleni järkeä. Voi olla, että Nanna selvittää jossain vaiheessa kuka Larin viereen oli istunut, mutta en aio sitä itse paljastaa.

Onneksi Dina keksi kysyä Nannan mielipidettä, kuinka paljon hän kehtaisi kiristää suutarilta rahaa, jos tämä ei saisi nahkatakkia tänään valmiiksi. Nanna kyseli Dinalta kysymyksiä, joista hän pystyi miettimään mahdollisen summan, jota voisi pyytää. Dina ei ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, mutta minä olin, sillä olin tämän lounaan aikana saanut tutustua Nannaan ja kuulla Larin laittaneen viestin Nannalle siitä, että oli tavannut jonkun mukavan tyypin. Ajatus tästä lämmitti sydäntäni ihmeellisellä tavalla. Ehkä minä tällä jaksan tämän päivän ja huomenna aamulenkillä kysyn varovaisesti Nannalta, asuuko hän samassa taloudessa veljensä kanssa, että voisin nähdä hänet taas pian.

Daisy ja hänen katoava kätensä :'D

Tykästyn tähän hahmoon koko ajan enemmän.

On se aina jännä, on nukkeja jotka herää kuvatessaan, 

mutta Daisy on enemmän ollut luokkaa, 

että hän herää kirjoittaessa!

Lari on kyllä aivan samaa luokkaa.

Good night kisses <3

Puuttuva Pullip Palanen

 

Hei!

Haluan yhä tallentaa tarinoitani tänne, sillä viime syksynä hankkimani Little Pullip Red Queen sulautui tähän tarinaporukkaan täydellisesti! Iisaksi paljastunut hahmo oli täydellinen hahmo siihen kohtaan, mikä on ennen ollut minullekin syvä aukko, mutta nyt se on alkanut pikkuhiljaa kaventua...

Kronologisesti tämä tarina on vanhin, sillä Meri on nuori ja Livia ei ole vielä syntynytkään ensimmäisissä luvuissa. Kaksi ensimmäistä lukua olen jo tiputellut joskus tänne blogiin. Voisin laittaa nekin osat pian tuonne tarinat -osioon :'D

Tämä postaus ei ole varsinainen tarina. Tämä on karkea tiivistelmä tarinassa tapahtuvista tapahtumista, mistä haluan teillekin kertoa! 

(Ei hitsin tää tarina on todella pitkä jos koskaan jaksan kirjoittaa niin paljon yhtä tarinaa...)

Isabella Sybil Clayton -> "Iisa"

Oman elämänsä kuningatar.

Oman kartanonsa emäntä.

Mutta matka on ollut vaikea.

Suku on pahin, sillä Iisan on täytynyt olla ahkera, muuten sai selkäänsä lapsena.

Ainoana lapsena oppii kuitenkin pitämään puolensa.

Veri on vettä sakeampaa.

Iisan äiti on velho, isä ihmisestä syntynyt.

Ristiriitojen ja riitojen ympäröimänä mikään ei pysy pystyssä.

Iisan isä katosi, lähti tiehensä äidin sanojen mukaan.

Äiti taas erakoitui kellariinsa ja tulee esiin vain harvoin ja antaa nykyään Iisan johtaa kartanoa kuin omanaan. Mutta velhon silmän alla ei tunne olevansa kotona. 

Iisa rakastaa luontoa, metsää kartanon ympärillä. Hän kiinnostuu kasveista ja rohdoista, kysyy niistä äidiltään, joka Iisan yllätykseksi mielellään opettaa aiheesta.

Näin alkoi Iisan matka velhoksi. 

Livia Mielo Seljantytär pujahtaa uteliaana ulos, kun kukaan ei katso. Hän oli saanut Merin suuttumaan, ja nyt sisko ei halua nähdäkään häntä. Eikä vanhemmat ehdi töiltään aina Liviaa vahtimaan. 

Kyllä Livia tietää, ettei ole normaali, kyllä hän ymmärtää, ettei saa koskea mihinkään. Mutta ei hänen perheensä voi häntä aina neljän seinän sisällä pitää! Eihän?

Ei aikaakaan kun Livia löytää itsensä läheisestä metsästä. Hän kävelee kauan ja kääntyy takaisin. Pian hän tajuaa eksyneensä. Uteliaana hän kuitenkin jatkaa matkaansa metsässä.

Lopulta hän päätyy kartanon pihalle. Läkähtynyt tyttö kysyy heti ensimmäiseltä vastaantulijalta, onko pitkä matka kylään. 

Kukkia hoitava Iisa katsoo tyttöä ja kertoo, että kartanolta on vähintään päivän matka kylään aikuiselta ihmiseltä. 

(Tässä kohtaa on hyvä kai kertoa, että Livia on tässä kohtaa ihmismielessä ihan ihmislapsi, varmaan siinä 4-5 v hujakoilla, mutta tarinan tapahtumien takia hän on haltijaveren myötä n. 8-9v älykkyystasolla.)

Livia säikähtää. Meri on taatusti raivoissaan ja vanhemmat huolissaan. 

Iisa puolestaan kokee huolestuneisuutta tyttöä kohtaan ja pyytää häntä jäämään kartanoon yön ylitse. 

Yön nukkunut Livia tajuaa vasta aamun sarastaessa, kuinka upeaan kartanoon on päätynyt. Hän seikkailee muiden vielä nukkuessa ja löytää tien kellariin...

Tapaaminen Iisan äidin kanssa oli yksi pysäyttävin hetki Livian lapsuudessa. Se jäi ikuisesti hänen mieleensä. 

Se sai Livian jäämään kartanolle niin pitkäksi aikaa, että hänet löydettäisiin. 

Rianna Merethe Vellamo / Ihmisnimi: Meri Seljantytär

Meri oli raivoissaan kun tajusi virheensä ja tajusi Livian käyttäneen häntä hyväkseen päästäkseen pois talolta. Aluksi meri ei ollut edes halunnut nähdä häntä eikä osannut siksi huolestua, vaikka sisko katosikin hetkeksi hänen näköpiiristään.

Vasta päivän käännyttyä iltaan vanhempien huolen myötä Meri tajusi, kuinka ison virheen hän oli tehnyt. Sisko oli totisesti kadonnut.

Vanhemmat kyselivät Meriltä kaiken mahdollisen ja suuttuivat hänelle. Meri suuttui takaisin ja lähti ulos talosta, osin raivoissaan, osin huolestuneena. 

Meri kulki jonkin aikaa metsässä etsimässä Liviaa tuloksetta. 

Epätoivon syvimmällä hetkellä ilmestyi tuttu Lumikko hänen luokseen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Meri pyysi Lumikolta apua ja Lumikko johdatti Merin järvelle, jossa Merethe ja Victoria kohtasivat jälleen toisensa. 

Tuo omituinen kohtaaminen on yhä vähän hämärä itsellenikin, joten jätän Merehten ja Victorian katkeransuloisen ja raastavan suhteen hetkeksi vielä hioutumaan. 

Victorian avulla Meri kuitenkin lopulta löysi siskonsa kartanosta, jonka olemassaolo oli salattu puiden kätköihin. Epäilysten herätessä, Meri suorastaan raahasi Livian takaisin kotiin. 

Mutta Livian ajatuksiin oli jo asetettu ajatus velhoksi tulemisesta. 

 

Victoria Lincoln istui järven rannalla eikä osannut yhtään odottaa, että Lumikko toisi tullessaan henkilön vuosien takaa. Mitä hän edes voisi sanoa? 

Hän odotti tytön puhuvan ensin. 

Victoria ei tietenkään voinut sanoa kaikkea, vaikka olisi halunnut. Hän pystyi kuitenkin auttamaan Meretheä, niin kuin oli joskus aikaisemminkin kokenut tehtäväkseen.

Metsän tyttärenä Victoria löysi puiden avustuksella reitin kartanolle. Sentään kaikki puut eivät olleet velhon, vaan osa oli metsän kansan väkeä. 

Victoria jäi tarkkailemaan sivuummalle ja varmisti, että Merethe ja tuo lapsukainen, Livia, pääsisivät lähtemään kartanolta ehjin nahoin.

Ihme kyllä, nuo kaksi tyttöstä onnistuivat poistumaan kartanosta - mutta ei Victorian mielestä. Kartanon salat kiinnostivat häntäkin ja tajutessaan, mitä kellarin emäntä oli puhunut Livialle, hän todella etsisi vielä nuo kaksi tyttöstä käsiinsä. 

Merethen ja Livian kohtalo alkoi kalvamaan häntä siitä päivästä lähtien ja hän todella pelkäsi, mitä tapahtuisi, jos hän astuisi Merethen elämään jälleen kerran...

Alisa Lumiella Frost ei ole vielä löytänyt paikkaansa missään tarinassa, mutta hän tuli samassa paketissa Iisan kanssa! Se oli joskus muistaakseni viime marraskuussa, viikon 47 aikana? 

Molemmat ovat todellakin tulleet jäädäkseen! 

En kestä kuinka suloinen hän on! <3

Kiitos ystävälleni kun aina jaksaa kuvailla kanssani <3

Ja kiitos myös teille, jotka luitte tämän postauksen! 

Tällee pikkuvarvas murtuneena ja melkee 3h päikkärit nukkuneena, en tietenkään saanut unta, niin oli oivallinen aika kasata tää postaus tällee ihmisten aikaan yöstä 8) Miksi se inspiraatio tulee aina tähän aikaan? Tosin suurin osa tekstistä oli valmiina paperilla, vähän vain muuttelin ja lisäilin lauseita.

Tavataan seuraavan tarinan parissa!

Rakastan mun nukkeja!

 

Ihanaa helmikuuta kaikille!<3

Oon kuvannut ja ihaillut nukkejani paljon viime kuukausina, mutta postaaminen niin instaan sekä tänne tuntuu jotenkin supervaikeelta. Väsyttää, laiskottaa..., pohdin myös tätä: Miksi yrittää postata jotain, kun pelkään, että oma into vaan laskee sen jälkeen? Koska mähän esim. RAKASTAN tätä mun aloituskuvaa ylikaiken ja pelkäsin, että jos se ei sais yhtään kommenttia instassa, ottaisin sen jotenkin itteeni. Kaipaan innostukselleni vastatkaikua, jotain, mistä ottaa kiinni. Onneksi kaksi luottotyyppiä jaksoi kommentoida kyseistä kuvaa: kannustava äitini, sekä ihana @kiki_dollphotography!<3

Ihanaa, kun on nukkekavereita ja ihmisiä, jotka kannustaa kuvaamaan. Yksi niistä on ihana mieheni, joka saa mut välillä pois kotoa kuvaamaan nukkeja ja oon onnellinen siitä, koska ilman sitä tätä ihanaa aloituskuvaakaan ei olisi!

Varoituksen sana tässä välissä. Tästä postauksesta saattaa tulla tosi pitkä. Mulla on sellanen fiilis että nyt tulee kuukausien tauon jälkeen taas Annimainen kasa kuvia ja sepityksiä, että se pesee kaikki aikaisemmat postaukset!

Joten ottakaas popparit kouraan ja nauttikaa!

Well annetaanko hetki tälle upealle muokkaamattomalle kuvalle, joka on Arietan parhaita kuvia <3

Rakastan Arietan hahmoa ja vaikka hän näyttää ja vaikuttaa ensinäkemältä Kätkijät elokuvan Arietalta,  hän alkaa pikku hiljaa löytämään omaa luonnetta ja persoonaa!

Arietta on kasveihin kätkeytyvä kukkaistyttö! Ai miten niin rakastan Kätkijät elokuvaa? O.o

Kukista tulikin mieleeni, et käytiin yks päivä kaverin (@bubbleteadoll) kaa kuvaamassa nukkeja ja tungettiin mm. littlejä tonne Koskikeskuksen kukkaseinäkoristeeseen xD Vähän liian söpö tausta olla käyttämättä!

Nää eläinasut ei petä koskaan. Sandra ja Violet stock asuissaan!<3

Kuvassa on kaverin little Sebastian, jolla ei oo oikeestaan virallista nimeä vieläkään. Ollaan kutsuttu sitä vale-Doniksi, onhan kyseessä aivan sama nukke kuin mun Don :D

Pitäis leikata näitä kuvia, mut en oo mitään motia just nyt tehdä sitä. Vale-Don on silti upea! (vaikka kyseessä voisi olla täysin Don, koska ton asunki oon myyny kaverille joskus xD)

Piti ottaa muutama kuva vale-Donista ja Donista (taas).

Daisy pääsi myös kahveille mukaan! Puin sitä pisimpään ja kuvasin ehkä vähiten... anteeks, vien sut joku päivä ulos vaikka sen sun lemmikkipöllön kanssa! Don't look at me so hard.

Don se jaksaa olla valokeilassa... mun muotokuva-asetus kännykässä välillä häivyttää ihan outoja asioita, esim. tässä näyttää vähän siltä kuin Don leijuis ilmassa xD 

Ja tottakai tää mun naistenmies ehti flirttaileen Rubyn kans... Don kyl ehtii joka naisen tykö :))

Tähän väliin pakko laittaa Rubyn parhaan kuvan KOSKAAN.

Mä vaan rakastan tätä<3

Rubysta on tullut lyhyessä ajassa mulle tosi tärkee nukke! Hän ei ole vain kaunis, hän hohkaa jonkinlaista hyvää oloa, mikä tekee mut onnelliseksi<3

Nää kyseiset kuvat jäi itelle mieleen tosi kovaa. Tulee melkein oma ala-aste mieleen ja mä olisin siinä toi Ruby, joka etsii seuraa nuoremmista tyypeistä. Mäki olin aika pikkuveljen luokkalaisten kanssa tai hain huomiota neljä vuotta nuorempieni luokalta, koska olinhan sentään yhden tyypin "koulukummi".

 Joo, oon ollu vähän yksinäinen kouluaikoina, mut oli mulla ne muutamat tyypit joihin turvauduin. Ja veljien kanssa on tullu aina leikittyä ja pelailtua :D Muistan et mulla oli monia mielikuvituskavereita! Ja ennen pitkää nuket tais täyttää sitä koloa!

Onneks löysin kavereita omalla tavallani: Somesta, lukiosta, raamattukurssilta ja seurakunnista!

Oon ollu ihmeen sinnikäs kavereiden suhteen ja vaikka mun kans ei oltais oltu, sit mä oon lähtenyt leireille ja erilaisiin tapahtumiin etsimään lisää sellaisia. Tuntuu et oon aina ettinyt jotain porukkaa tai ihmisiä, joiden kanssa ois kiva olla. Onneks tällä hetkellä musta tuntuu, että mulla on ihania ihmisiä ympärilläni just hyvin<3

Mut haluan vain sanoa, et muistattehan ottaa kaikki mukaan porukkaan? Huolimatta siitä et toinen ajattelis jotenkin erilailla taikka ois vähän eri ikäinen tai -kokoinen kuin muut? 

Vähän lisää Donia kyseiseltä kuvausreissulta. Miten niin mulla on liian vähän poikia?

 Kaveri loihti tähän oman kuvatekstin:

"Don näyttää omistavan metsän ja odottaa et joku toisi sille viiniä."

Don saa mut joka kerta rakastumaan häneen uudestaan ja uudestaan.

Varsinkin tuo katse.

Just same position, just too many sides to photograph 

Joutu se vähän tarpomaan kuviensa eteen xd

Tässä kuvassa on jotain mitä myös alkukuvassa. Mä vain RAKASTAN tätäkin kuvaa, tää kuvastaa Donia niin loistavasti ja se on niin luonnollisesti tossa ja ah rakastan <3

Tätä kolmikkoa oli vähän haastava mut palkitsevaa kuvata!

Laitan tähän pätkän mun yhdestä instapostauksesta, joka kovaa näitä todella hyvin!

Together or not?

Livia, Mia and Don are cousins and they have known each other many years. However they have made their own life. They like to see each other, but they are all so different! Livia, whitehaired wizard, who has elf blood in her veins by accident. Mia, redhaired bigsister to these two, but also so angry and lonely sometimes. Don, apprentice of Wizard (Zilla), and he has so divided mind! 

Nowadays I have tried to think how they can live together after picture story (on my blog) and I can’t stand these three🙈

Yhdessä vai erikseen?

Livia, Mia ja Don ovat serkuksia keskenään (unohdin ekaan versioon sanoa et Mia ja Don on sisaruksia) ja ovat tunteneet toisensa monia vuosia. Kuitenkin jokainen heistä on luonut täysin oman elämänsä. He tykkäävät nähdä toisiaan, mutta ovat todella erilaisia!

Livia, valkotukkainen velho, jonka suonissa virtaa haltioiden veri erään onnettomuuden seurauksena.

Mia on punatukkainen isosisko näille kahdelle, mutta joskus niin vihainen ja yksinäinen.

Don on velhon oppipoika (Zillan) ja hänellä on jaettu mieli!

Nykyään nää asuu kuvatarinan jälkeisissä tunnelmissa Penrosien talossa (tosin, Mia on asunut siellä pitkään yksin) ja en kestä näitä kolmea keskenään.

Velho ja kateellinen pikkuserkku?

(Enpä sanokaan enempää... Mia suuttuu kohta.)

Livia stock asussaan on jotain niin kaunista <3

Mia sai oman seppeleen! (löysin kirpparilta random koristeita)

Tää on just näitä kuvia, et rämminpäs tässä lammen viereen enkä saa yhtäkään hyvää kuvaa xD

Talvikuvia Linneasta viime vuoden puolelta! Hän on kans tosi tärkee mulle omalla tavallaan. Häneen oon laittanut paljon asioita, mitä en oo ennen uskaltanut tuoda muissa nukeissa aikaisemmin esille: kuinka usko ja periaatteet kannattaa ja kannattelee. Ja kuinka samalla voi olla ystävä monille erilaisille nukeille, kuten vaikka Sallylle, Linnean parhaalle ystävälle!

Nää asiat on mulle itselle tosi tärkeitä, enkä todellakaan oo aina ollu valmis kritiikille, koska pelkään usein, että mun omaa uskoa jotenkin kritisoitaisiin, vaikka yleensä kohteena on kristinusko ylinpäänsä.

 Onneks saadaan Linnean kanssa jutella ja jakaa näitä asioita vapaammin. Toki oon 26 vuotisen elämäni aikana saanut kasvaa uskossa lapsesta asti ja jakaa näitä asioita todella monille ihanille ihmisille <3

Linnean halu ja kyky tutustua moniin erilaisiin ihmisiin on jotain mitä ihailen ja jota itsekin haluaisin jollain tapaa yrittää toteuttaa!

Mun pieni enkeli!

Victoria on niin kaunis talvinukke! En ehkä kestä <3

Hän demonstroi miltä mä näytän kuvausreissulla xD

AH muistan kuinka rakastuin näihin kuviin! 

...ja näiden postaaminen jäi silti tekemättä.

What's wrong with me??

Tää oli kuinka mones kerta kun vain rakastuin Victoriaan ja kovaa<3

Pitäiskö hankkia joskus toinen bjd?

Toi kalliokolo oli paras kuvauspaikka hetkeen! Tässä on vähän maistiaisia siitä, kuinka monta kuvaa otan yhdestä spotista, mut tuhannesta eri näkökulmasta. Eikä unohdeta ylivalottuneita ja heilahtaneita kuvia, jotka kyl poistan.

I just love her <3

Oon aina sanonut että littlejen ja isojen nukkien kuvaaminen samassa kuvassa on haastavaa, mutta ehkä just sen takia oon vähän yrittäny harjotella sitä! 

Muistinpahan tässä, että oon näitä kahta kuvannut samaan kuvaan, mutten ole ikinä saanut aikaiseksi postata näitä mihinkään. Yllättävän kivoja näistä tuli, en sit tiiä olinko silloin vielä tarpeeks tyytyväinen näihin vai oliko kyseessä vain laiskuus.

Kattokaa kui söpö Rosa osaa olla!<3

Hän siis varasti Dinan mekon ja lähti kattoon auringonlaskua.

Niin viattomana mennä viipottaa.

Katoin et nää kuvat ois 5.12.2022... no, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eks vaan?

Eiku laitoinhan mää kuvia silloin instaan, mut en vaa noita aikasempia sit muistanut?

Lumi lumessa sanonta ei taida koskaan kulua. RAKASTUIN näihin Lumin kuviin <3

Sit käydään vähän jouluisissa tunnelmissa, kun löysin kirppikseltä superihanan barbiemekon ja se sopi obitsun päälle suht hyvin!

Lady Edward pääsi myös anoppilan takapihalle mukaan!

Lady lensi ton kuvan jälkeen suoraan eteenpäin lumihankeen xd Onneks oli kaulahuivi johon kääriä toista<3

Turvallisempaa korkean pensasaidan päällä? Enpä tiedä... ainakin asettelin paremmin xD

Pikku tonttu piilossa!

Rakastan kuvia, joissa Ladyn silmiin loistaa valoa! 

Vähän yllättävä parivaljakko, mut ehkä se oli sitä joulun taikaa!

(Kyllä, Nanna oli anoppilassa kans, mut oli vain muutamassa kuvassa mukana xD)

Tää asu jos mikä toi mulle joulutunnelmaa! Ja toi pöytäliina kanssa, se oli myös taustana eri kuvauksissa, mutta siitä kuvaussessiosta ajattelin tehdä eri postauksen! Mulla on aivan liikaa kasautuneita kuvia, siitä jo tämä pitkä postaus kertoo! Ja ajattelin yhä käyttää eräitä marraskuisia kuvia yhteen omaan postaukseensa! Jos vain sais aikaiseksi x) Ei sillä, oon ollu kyl koneella, mut aikaani on vienyt Gosupermodel! Oon ollu vähän liian innoissani ja sekaisin Gosusta ja tuntuu et se vei todella suuren osan ajastani tammikuussa ja edelleen! Oon ollu siellä 2009-2016 vuodet, joten vähemmästäki tulee nuoruus mieleen! Ne kaikki vaatteet ja hiukset ja pelit (vaatehuonehaaste addict here!!) mistä sai rahaa niihin... ja parasta oli foorumilla selailu, roolipelailu ja kaikki ne kaverit jotka sieltä sai! Oon onnellinen, kun oon saanut kaksi todella hyvää ystävää Gosusta!<3

Tässä samalla tuli mieleeni kuvakisa, jonka pidin elo-syyskuussa, mutta jonka pääpalkinnon teko venähti marraskuulle asti :) Onneksi voittaja oli kärsivällinen ja osasi kivasti kertoa mitä toivoi mekkoon. Dina tykästyi tuohon palkintomekkoon vähän liikaa, hän on edelleen mulle katkera tuosta tapahtuneesta...

Heps! Mähän en oo näitäkää kuvia julkassu instassa xD

Lumia on kyllä tullu kuvattua. Ehkä siksi kun oon yrittänyt sille kirjotella omaa tarinaa...

...missä esimerkiksi näiden kahden suhde on  muodostunut täysin uudestaan mun mielessä. Eh, en kestä kuinka mun tarinat elää omaa elämäänsä. Ja ei, en ole julkaisemassa sitä. 

Madamelle kyl liimautuu aina joku mekko todella pitkäksi ajaksi päälle, enkä ees vaihda sitä pois. Madame tietää selvästi mitä haluaa käyttää! xD

Lyhyesti voisi sanoa että Lumi ei ole niin pulmunen miltä näyttää.

Okei sitten, mä kerron.

Muistiinpanoissani lukee, että Lumi on jäänyt lapsena orvoksi, eikä hänellä ole muita sisarusia. Lumi on aina ollut taiteiljiasielu ja etsinyt persoonaansa pienestä asti tekemisen kautta. 

Lumi pitää huolta ulkonäöstään. Hän pitää talvesta, mekoista, peleistä.

Lumi nuoresta iästään huolimatta suunnittelee vaatteita, haaveilee yrittäjän urasta ompelijana ja tekee paljon mallin töitä ja on ollut pari viimeistä vuotta Ranskan mantereella niissä hommissa. 

Hän kokee itsensä biseksuaalina ja on vähän epäselvää, onko hän todella ollut pelkkä ystävä Madamelle.

Madame itse ei suostunut kommentoimaan asiaa.

Menipäs vähään synkäksi loppua kohden. Tässä teille vielä yks kuva tuolta kahvilareissulta kaverin kanssa<3

Olipa tää postaus!

Latasin tähän melkein kaiken mitä oon kuvannu ja sitähän riitti! Tuntuu et olin jossain flow tilassa enkä vaan osannu lopettaa tän postauksen tekemistä! Meni yks yö siinä, aaargh miks inspiraatio syttyy aina klo 01 yöllä ja näihin pitkiin postauksiin menee tuhat vuotta...

Laskiko muuten kukaan, kuinka monta kertaa sanoin rakastavani jotakin mun nukkea? 

Mä en pysynyt laskuissa. 

Nää nuket on vaan niin rakkaita mulle<3

Auringon nousu vai lasku?

Hyvää päivää tasapuolisesti kaikille!